Toukokuun myötä lumien sulaessa kevät auringossa minussa heräsi pyöräilyn henki. Olin puhunut pyöräilystä miehelle jo kolme vuotta heti seurustelumme alusta saakka. Olemme käyneet uimassa, hiihtämässä, kävelyllä ja kerran juoksulenkillä. Jostakin syystä pyöräily on vienyt pidempään ajatuksen tasolla kuin käytännössä. Mies osti viime kesänä käytetyn Helkama pyörän. Helkama sai odotella vuoden minun kellarissa ennen kuin se pari päivää sitten pääsi ulos. Minun pyöräni päätyi tyttärelleni joka oli vailla pyörää. Olin saanut tädiltäni punaisen Tunturi vaihdepyörän jossa on 21 vaihdetta. Aivan liian monta vaihdetta minun aivoilleni. Otimme pyörät varastosta tarkoituksena polkea kaupunkimme satamakahvilaan. Lähdin innoissani polkemaan miehen vielä pumpatessa omaan pyöräänsä ilmaa. Ehdin ajaa 400 metriä kun matka loppui. Rengas heilahti niin, ettei se liikkunut minnekään. Takaisin pihaan ja autosta työkalupakki kehiin. Pyörässä on selvästi jotain vikaa. Ensiavun jälkeen mies ajoi minun pyörällä vaihteiden ja ketjujen pitäessä mitä omituisinta ääntä. Minä ajoin onnellisena miehen Helkamalla, joka kiiti ja rullasi vapaalla kuin unelma. Olin aivan huumaantunut pyöräilystä. Mielessäni vilisi kaikki menneiden vuosien pyöräilymuistot.
Muistan lapsuudesta kesän kun sain äidin ystävältä pyörän.
se oli käytetty poikien pyörä. Opettelin mummolassa ajamaan sillä
ilman apupyöriä. Asetin pyörän seinän viereen ja kiipesin satulaan. Jotenkin pääsin liikkeelle ja sitten polkemaan. Sitkeästi yrittämällä opin ajamaan polkupyörää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti