sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Pyöräkorjaamolle johti tieni


Seuraavana päivänä jatkoimme pyöräilyämme. Ajiumme erireittiä takaisin kuin edellisellä kerralla. Löysimme matkalla pyöräkorjaamon. Olisin halunnut kysyä sieltä mitä pyöräni vaihteille voisi tehdä kun reistailivat pitkin ajoa. Päätimme mennä sinne seuraavan kerran kun ajamme ohitse. Ajoimme rantaa pitkin ihaillen maisemia. Ihanaa kun kesä on tulossa. Otin muutaman valokuvan. Kävimme katsomassa Yrttisuon kentällä pesäpallo ottelua. Katsomossa oli 1.5 vuotias pieni koira. Kun joimme kahvia tuli koira haistelemaan. Nuori nainen yritti kutsua koiraa pois mutta se oli mieltynyt meihin. Pelin jälkeen suuntasimme satamakahvilaan. Matkalla pysähdyin kuvaamaan valkovuokkoja. Vanhempi rouva oli koiran kanssa kävelyllä. Hän kertoi meille, että valkovuokot ovat kuvatuimpia siellä päin. Olimme jo kuulema kahdeksas kuvaaja, joka oli ne ikuistanut valkovuokot sinäpäivänä. Rouva kertoi nauttivan valkovuokkojen katselusta joka vuosi. Hän ei jaksa kävellä pitkälle. Hyvä, että valkovuokot kasvavat hänen kodin takapihalla.

Satamassa oli jo muutama laiva  liikekannalla. Rhea huudatti torveaan kunnolla kun oli tulossa satamaan. Mietimme, että joskus voisimme käydä Rhealla risteilyllä. Usein käymme Hildenillä, koska  poikani on töissä siellä.

Perjantai aamuna vein pyöräni korjaamolle. Ystävällinen nuori mies joka oli vasta tällä viikolla aloittanut verstaalla opasti meitä pyöräasioissa ja kuinka vaihdepyöräni toimii. Vikaa vaihteissa oli hänenkin mielestä, joten jätin pyörän huoltoon.
Pyysin nuorta miestä kertomaan meille mikä paikka tämä pyöräkorjaamo on johon olimme tulleet. Mies kertoi, että verstas on sellainen paikka joka työllistää ihmisiä, joilla ei ole ollut työtä pitkään aikaan. Se toimii myös kuntoutuspaikkana ja ponnahduslautana takaisin työelämään. Ajatus oli mielestäni upea, että päätin jatkossakin käyttää sen palveluja ja mainita siitä tuttavilleni. Korjaushintakin kuulosti kohtuulliselta.


Pyöräilyn hurmassa


Toukokuun myötä lumien sulaessa kevät auringossa minussa heräsi pyöräilyn henki. Olin puhunut pyöräilystä miehelle jo kolme vuotta heti seurustelumme alusta saakka. Olemme käyneet uimassa, hiihtämässä, kävelyllä ja kerran juoksulenkillä. Jostakin syystä pyöräily on vienyt pidempään ajatuksen tasolla kuin käytännössä. Mies osti viime kesänä käytetyn Helkama pyörän. Helkama sai odotella vuoden minun kellarissa ennen kuin se pari päivää sitten pääsi ulos. Minun pyöräni päätyi tyttärelleni joka oli vailla pyörää. Olin saanut tädiltäni punaisen Tunturi  vaihdepyörän jossa on 21 vaihdetta. Aivan liian monta vaihdetta minun aivoilleni. Otimme pyörät varastosta tarkoituksena polkea kaupunkimme satamakahvilaan. Lähdin innoissani polkemaan miehen vielä pumpatessa omaan pyöräänsä ilmaa. Ehdin ajaa 400 metriä kun matka loppui. Rengas heilahti niin, ettei se liikkunut minnekään. Takaisin pihaan ja autosta työkalupakki kehiin. Pyörässä on selvästi jotain vikaa. Ensiavun jälkeen mies ajoi minun pyörällä vaihteiden ja ketjujen pitäessä mitä omituisinta ääntä. Minä ajoin onnellisena miehen Helkamalla, joka kiiti ja rullasi vapaalla kuin unelma. Olin aivan huumaantunut pyöräilystä. Mielessäni vilisi kaikki menneiden vuosien pyöräilymuistot.

Muistan lapsuudesta kesän kun sain äidin ystävältä pyörän.
se oli käytetty poikien pyörä. Opettelin mummolassa ajamaan sillä
ilman apupyöriä. Asetin pyörän seinän viereen ja kiipesin satulaan. Jotenkin pääsin liikkeelle ja sitten polkemaan. Sitkeästi yrittämällä opin ajamaan polkupyörää.

Omat lapseni ovat oppineet ajamaan pyörää niin, että olen opettanut heitä . Yleensä pyöräily ilman apupyöriä opitaan viimeistään sinä kesänä kun syksyllä aloitetaan ensimmäinen luokka. Vanhin lapseni oppi ajamaan pyörällä sinä kesänä kun hän täytti neljä. Se oli liian aikaisin koska järki ja vauhti eivät olleet kehityksen samalla tasolla.
Minulle ostettiin kolmas pyörä jostakin poliisien löytötavaroista. Se oli pienipyöräinen Kombi. Kävin sillä Joutsassa saakka pyöräretkellä tyttökaverini kanssa. olin silloin 14 vuotta. Mitenkähän vanhempamme päästivät meidät.




perjantai 3. toukokuuta 2013

Pumpun kanssa taistelua ja saunomista



Mökkikausi alkaa siitä kun saamme pumpun asennettua paikalleen ja maa on sen verran sula, että lähteestä 
saa pumpattua vettä. Vesi on ihmiselle tärkeä. Ilman sitä ei voi laittaa ruokaa, pestä astioita ja siivota. Peseytymiseenkin tarvitaan vettä. Tänä keväänä olimme jo aikasessa. Asensin pumpun paikalleen jo huhtikuun lopussa. 2h siinä meni ährätessä. Laitoin siemen vedet letkusta sisään ja pumppailin. Kun olin luovuttamassa suostui pumppu antamaan vettä. Kotia lähtö siirtyi ja lämmitimme saunan. Oli alkavan kesän tuntua istua lauteilla ja aistia heräävän luonnon ääniä ja tuoksuja. Kaipasin käen kukuntaa, jota olen niin monena vuotena kuunnellut saunan kuistilla vilvoitellessa. 


Vuosi sitten keväällä aloitimme puunteon. Tuuli oli kaatanut äitini maille puita, jotka olimme saaneet polttopuiksi  kunhan itse hakisimme puut ja pilkkoisimme. Puita oli toistakymmentä. Osa jäi mökin taa pinoon odottamaan kirveellä pilkkomista. Miesystäväni hoitaa moottorisaha ja kirveshommat. Minun tehtäviini kuuluu roudaaminen . Jatkamme vielä alkukesän puusavottaa. Puuhellojen ja saunan kiukaan sytyttäminen ei olekaan ihan yksinkertaista hommaa. Uunilla on tapana savutta jos sitä ei sytytä oikeaoppisesti ja pitkän kaavan kautta. Poikani oli viikko sitten käynyt mökkeilemässä ja oli savustanut koko mökin. En tiedä kuinka hän siellä pystyi nukkumaan savun keskellä. Tulia ei hän ollut tupaan saanut.